Avainsana: Vastuullisuus

Kuntien rakennustiedot ­ja yhteentoimivuustyö

Kuva: Kuvatoimisto Kuvio Oy Kunnissa luodaan tietoa, jaetaan tietoa ja suunnitellaan toimintaa tiedon perusteella. Tiedonliikkumisen ja hyödyntämisen varmistamiseksi eri organisaatiotasoilla kunnat tarvitsevat yhteentoimivuustyötä. Rakennustiedot ovat yksi kuntien keskeisistä tietoaineistoista. Rakennustietoja ovat geometrian lisäksi muun muassa rakennusten ominaisuustiedot, kuten käyttötarkoitus ja kerrosluku. Geometria kertoo, mitä rakennusta tai sen osaa rakennustietoihin sisältyvät ominaisuustiedot kuvailevat, ja se sisältää […]

Itämeren suojelu on tuottanut tuloksia vuosikymmenten aikana

Torstaina 26.8. vietettiin Itämeripäivää! Itämeri on iso osa suomalaista luontoa ja siksi moni kokee sen suojelun itselleen tärkeäksi. Itämeripäivän tienoilla onkin hyvä muistuttaa, että Itämeri voi paremmin kuin 40 vuotta sitten.  Suomessa rantaviivaa on yhteensä noin 46 200 kilometriä. Esimerkiksi maapallon ympärysmitta on 40 000 kilometriä. Tämän(kin) vuoksi Itämeren puhtaus on valtaosalle suomalaisista erittäin tärkeä […]

Kriisitilanteissa tunnistettavissa tärkeitä yhteistyön teemoja

(c) Keksi Agency via City of Helsinki / communications Kolmas korona-aalto ravistelee Eurooppaa ja monissa Suomen sairaanhoitopiireissä ollaan yhä epidemian leviämisvaiheessa. Vaikka tilanne on rauhoittunut kesää kohti siirtyessä, on ilmassa vielä paljon kysymyksiä ja epätietoisuutta. KoronaGIS-työryhmä kokoontui jälleen viime viikolla keskustelemaan, kuinka jatkossa voisimme olla viisaampia kriisitilanteissa. Keskustelussa tunnistettiin tärkeitä yhteistyön teemoja muun muassa tilannetietoisuuden […]

Digitaalisten 3D-kaupunkimallien kestävän kehityksen sovelluksia

Kiertotalous, vähähiilisyys ja energiatehokkuus ESR KAOS (Kaupunkimallien Osaamispääoman Kehittäminen 6Aika-kaupungeissa) -hanke järjestää kaksiosaisen työpajan kesä- ja syyskuussa. Hanke keskittyy seuraaviin osaamisalueisiin: Kaupunkimallintamisen tekniset lähtökohdat 3D-kaupunkimallin toiminta koko organisaation prosesseja tukevana kokonaisuutena 3D-kaupunkimallien hyödyntäminen jaettavana tietovarantona Syklin osuudessa tarkastellaan kaupunkimalleja erityisesti kestävän kehityksen sovelluksena Työpajassa työstetään uusia ajatuksia siitä, miten digitaalisia kaupunkimalleja ja paikkatietoa yleisemminkin voitaisiin […]

Osaaminen on Suomen menestymisen kannalta olennaista

Suomessa ollaan yhä useammin tilanteessa, jossa työnantajien toiveet ja tarjolla oleva osaaminen eivät kohtaa. Osaamisvajeeseen vaikuttaa työmarkkinoiden nopea muutos, jolloin työtehtävään haettavaa osaamista ei ole tarjolla.  Osaamisvaje on noussut haasteeksi yksityisellä sektorilla, mutta aivan erityinen haaste on maakunnissa. Maakunnissa haasteita luo esimerkiksi työikäisen väestön ikääntyminen ja väestökehityksen heikentyminen, kun muuttoliike kohdistuu isoihin kaupunkeihin. Lounaistieto kuitenkin […]

COVID

Paikkatiedot hyödyksi pandemian torjunnassa

Paikkatietotyökaluilla on ollut tärkeä rooli koronatilanteen hallinnassa. Ne tarjoavat apua monilähteisten, suurten tietomassojen yhdistämiseen, epidemiatietojen visualisointiin ja vahvistettujen tapausten paikalliseen seurantaan. Paikkatiedot antavat tukea päätöksenteolle, niiden avulla voidaan tehdä ennusteita, hallita resurssien kysyntää ja tarjontaa – ja mikä tärkeintä, torjua viruksen aiheuttamia riskejä. Toimenpiteiden muotoilu ja tehokkuuden arviointi pandemian ehkäisyssä ja valvonnassa on kehittynyt suhteellisen […]

Suomi mukaan EUROGI-perheeseen

EUROGI (European Umbrella Organisation for Geographic Information) on kansainvälinen, vuonna 1994 perustettu paikkatietojen verkostoitumisalusta, jonka tehtävä on lisätä paikkatiedon käyttöä kestävän, vauraan ja yhtenäisen Euroopan luomiseksi. EUROGI saavuttaa tämän tekemällä yhteistyötä jäsentensä ja muiden sidosryhmien kanssa innovaatioiden edistämiseksi ja politiikan kehittämisen tukemiseksi. ”Näkemys: Sijaintiin perustuvat tiedot ja tekniikat toimivat eurooppalaisen digitaalisen yhteiskunnan keskeisinä tekijöinä.” GeoForumin […]

GAIA-X Suomessa, entä paikkatiedot?

Kuva: Helsinki Marketing Euroopan Unioni julkaisi vuosi sitten uuden digitalisaatiostrategian, jonka yksi iso kokonaisuus on EU:n datastrategia. Strategian tarkoitus on luoda yhtenäiset EU:n sisämarkkinat. Viime kuukausina strategian ensimmäiset toimenpiteet ovat vahvistuneet. Yksi toimenpiteistä on datan hallintamalli EU:ssa (Data governance act), jonka tarkoitus on luoda strategiassa esitetyille data-avaruuksille regulaatioviitekehys.  Lainsäädännön ohella Euroopassa pyritään kehittämään yhteistä datamarkkinaa […]

Urban3 – uusi kotimaisen rakennetun ympäristön innovaatiokeskittymä

Kuva: Esa Kapila, Space design: Mint&More Torstaina 18.3. lanseerataan uusi Urban3:ksi nimetty rakennetun ympäristön innovaatiokeskittymä, joka sijaitsee Pohjoismaiden suurimmassa startup-keskittymässä Maria 01:ssä. Tila tarjoaa jo kauan kaivatun alustan ja kohtaamispaikan rakennetun ympäristön toimijoiden laajan yhteistyön edistämiseksi sekä ekosysteemin innovatiivisten ratkaisujen ja toimintatapojen nostamiseksi esiin. Urban3 on suunniteltu monipuoliseksi yhteistyötilaksi, tapahtumapaikaksi ja studioksi sisällöntuotannolle, sekä toimialan […]

Paikkatiedot apuna bioindikaattoreiden kartoituksessa

Jäkälät kattavat merkittävän osan maapallon pinnasta. Pohjoisella pallonpuoliskolla jäkälää löytyy boreaalisen vyöhykkeen metsäalueilla, nummilla ja tundralla. Koska jäkälät ovat alttiita ympäristömuutoksille, ne toimivat arvokkaina bioindikaattoreina. Typpilaskeuman lisääntymisen on havaittu vaikuttavan kielteisesti moniin jäkälälajeihin, ja ilman lämpötilan nousun arktisella tundralla on uskottu vähentävän jäkälän kasvua. Kuitenkin esimerkiksi Suomessa jäkälän monimuotoisuuden suurin uhka on tällä hetkellä metsänhoidosta […]