Uusiseelantilainen tutkimusryhmä Canterburyn yliopistolta julkaisi heinäkuussa 2020 tutkimuksen tyypin 2 diabeteksen tautikartoituksesta. Ryhmä selvitti tyypin 2 diabeteksen yhteyttä väestörakenteen tekijöihin paikkatietojen avulla.

Tutkimusryhmä kehitti menetelmän, jonka avulla voidaan käyttää hyväksi tietoa alueen pika- ja noutoruokapaikoista, lähikaupoista sekä tarkemmin vihannes- ja hedelmäkaupoista. Sairastuvuussuhteet laskettiin 1000 asukasta kohden ja visualisoitiin kaikille kaupunkialueille. Tulokset osoittavat, että tyypin 2 diabetekseen vaikuttavat väestörakenteen tekijät, jotka ovat alueellisesti keskittyneitä. Tekijät ovat usein yhteyksissä ympäristöaltistusten määrän kanssa.

Terveyttä edistävillä resursseilla, kuten erilaiset vihannes- ja hedelmäkaupat, osoitettiin olevan selvä suojaava vaikutus tyypin 2 diabetekseen, kun taas terveydelle haitallisina pidetyillä palveluilla oli vaihtelevia tai suurelta osin kuitenkin merkityksetön vaikutus.

Tämä on ensimmäinen tutkimus Uudessa-Seelannissa, jossa on määritetty ympäristöaltistusten ja tyypin 2 diabeteksen välinen yhteys paikkatietoaineistollista lähestymistapaa käyttäen. Alueellisten ympäristöjen syvempi tuntemus ja laadukas paikkatieto mahdollistavat paremman ymmärryksen rakennetun ympäristön ja terveyden välisille yhteyksille.

Tutkimuksen voi lukea kokonaisuudessaan täällä.

Share This